Hallitus peruu moottoripyöräveron

Hallitus siis perui juuri tulleen tiedon mukaan suunnitellun moottoripyörä- ja veneveron. Hyvä. Harrastajien aktiivisella työllä ja ennen kaikkea kriittisesti oikeita laskelmia muutamien vahvojen keulakuvien johdolla esiintuoneet henkilöt (lue: vahvat naiset Stefanie Brandt-Tallqvist ja Anu Åberg) saivat päättäjien päät kääntymään.

Hienoa.

Sitä minä vain mietin, että jos tämän moottoripyörä- ja veneveron peruminen aiheuttaa vastaavanlaisen positiivisen reaktion, kuin mitä se aiheutti negatiivisessa mielessä moniin harrastajiin, niin pitäisi auringon paistaa kuvaannollisesti kohta meille alalla toimiville samoin kuin se paistaa nyt pilvettömältä taivaalta tätä kirjoittaessa täällä Jämsässä.

Ja tiiä sitten johtuuko tästä, mutta tälle aamupäivälle aivan kuin tätä päätöstä aavistellen jo kaksi tarjousta uusista hienoista moottoripyöristäkin olemme päässeet tekemään mukaville motoristeille. Kevättä ja aktiivista moottoripyöräkautta kohti mennään. Tervetuloa keskustelemaan tästäkin aiheesta ja ostamaan jokaiselle harrastajalle löytyviä kulkupelejä palvelevaan paikalliseen moottoripyöräliikkeeseemme!

Veijo
monitoimimyyjä, joka onnittelee hallitusta hyvästä ja ennen kaikkea järkevästä päätöksessä tässä mp- ja veneveroasiassa

JAA facebookissa --> https://www.facebook.com/sharer/sharer.php?u=http://www.huolto-kaksikko.com/blogi/moottoripyoravero/